Vikke Vänskä: Kylässä Szekszárdissa suomalaisten viinitilalla (sisältöön)

 

Viinitila Unkarista? Moni suomalainen Unkarin-ystävä on miettinyt, olisiko se mahdollista. Britta ja Pentti Riekki Kuusamosta eivät enää mieti. Heillä on jo. Sen hän hankkivat viitisen vuotta sitten Szekszárdista.

 

Riekit tiesivät, että Suomi-Unkari Seuran Oulun osaston pyöräretkeläisten reitti oli suunniteltu siten, että se kulkisi Szekszárdin kautta. He nimittäin kuuluvat itse – vaikka ovatkin kuusamolaisia – Oulun osastoon. Kaiken lisäksi Pentti oli osallistunut itse osaston edelliskesän pyöräretkeen, joka tehtiin Alföldin alueella Törökszentmiklosista Szegediin. Niinpä he kutsuivat tämänkesäisen ryhmän vierailemaan tilallaan.

 

Kun saavuimme Szekszárdiin, kilautimme heti Riekeille, kuten oli sovittu. Hetken kuluttua Pentti saapuikin pyöräillen maakuntamuseolle, jonka näyttelyihin olimme tutustumassa. Sieltä sitten ajoimme pitkänä letkana vain muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle viinitilalle.

 

Britta toivotti meidät tervetulleiksi kaksikerroksisen talon pihalla ja johdatti meidät siitä talon avaraan viinikellariin. Siellä meille tarjottiin suuhun pantavaa ja palanpainikkeeksi talon omaa punaviiniä, jonka laatu oli todella hyvä.

- Unkarilaiset naapurit antavat meille suomalaisille hyviä neuvoja, miten hyvää viiniä tehdään. Juuri eilenkin sain arvokkaita ohjeita viinitynnyreiden oikeasta sijoittamisesta kellarissa, kertoi Pentti.

 

Tarjouduimme tekemään talkoita viljelyksillä, jonne päästiinkin suoraan toisen kerroksen tasanteelta. Ensiksi silmiin osuivat aprikoosi- ja persikkapuut, joiden hedelmät olivat tuolloin heinäkuun alussa melkein kypsät. Viinitarha näytti hyvin hoidetulta. Saimmekin aiheen kysyä, mitä voisimme tehdä, että viljelykset eivät ainakaan kärsisi. Talkoot muuttuivatkin mukavaksi juttuhetkeksi. Hyväntuulinen isäntä kertoi, että heillä on unkarilainen tilanhoitaja, joka pitää tilan kunnossa. Isäntäväki viettääkin toistaiseksi Unkarissa muutaman kerran vuodessa parin kolmen viikon jaksoja ja tilanhoitajalle uskotaan viljelysten hoito. Suunnitelmissa on, että joidenkin vuosien päästä Unkarissa asuttaisiin pidempiäkin jaksoja.

 

Yhtä aikaa meidän pyöräretkeläisten kanssa Riekkien luona olivat pistäytymässä torniolaiset Marjatta ja Mauri Oranen. He olivat hankkineet oman viinitilansa Szekszárdista jo kesällä 1996. Riekit kertoivat, että ilman Orasilta saamaansa tietoa ja heidän yhteyksiään he tuskin olisivat omaa tilaa hankkineet.

 

Mauri Orasen mukaan suomalaisia viinitilan omistajia on yksistään Szekszárdin alueella kolmisenkymmentä. Lähes kaikki ovat kotoisin Pohjois-Suomesta, pääosin Tornion ja Kemin alueelta. Kaikki sai alkunsa, kun aikanaan Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulussa opiskellut Attila Dobai perusti oman konsultti- ja välitysfirman ja ryhtyi välittämään viinitiloja. Kiivaimpina kausina ostajia oli jonossa. Tällä hetkellä kauppa ei kuitenkaan enää käy. Syynä on se, että Unkarin lainsäädäntö on muuttunut, eivätkä unkarilaiset saa enää myydä tiloja ulkomaalaisille.

 

Vierailun päätteeksi joimme suomalaiset kahvit. Kun seuraavana aamuna jatkoimme majapaikastamme matkaamme kohti Högyésziä, ajoimme melko läheltä Riekkien Unkarin-kotia. Kuinka ollakaan, Britta ja Pentti olivat tien varressa ja halusivat antaa vielä mukaamme tilansa erinomaista viiniä. Kiitimme lämpimästi ja matka jatkui.

 

Vikke Vänskä

 

Kirjoittaja on Suomi-Unkari Seuran Oulun osaston puheenjohtaja.

 

(sisältöön)