Oulun SUS ry:n artikkelit:

 

Sisältö:

 

       Eeva Kauppinen (Suomi-Unkari lehti, 2003/6): Unkarin tanssissa on rytmin koukku

                                 Sukulaiskansan tanssi on stimuloinut suomalaista kansantanssia

       Vikke Vänskä (Suomi-Unkari lehti, 2003/6): Kylässä Szekszárdissa suomalaisten viinitilalla

       Vikke Vänskä (Suomi-Unkari lehti, 2003/6): Oululaisilla  pyöräretkeilijöillä lämmin vastaanotto Siófokissa

 

 

 

Unkarin tanssissa on rytmin koukku (sivun alkuun)
Sukulaiskansan tanssi on stimuloinut suomalaista kansantanssia


INGRESSI: Suomesta vieraillaan ahkerasti Unkarissa erilaisilla tanssifestivaaleilla. Niitä onkin ystävyysmaassamme tarjolla paljon enemmän kuin kotimaassa. Festivaalit eivät ole vain esiintymispaikkoja, vaan niissä tehdään juurevaa kulttuurityötä. Viime kesän vierailuista ja erilaisista kansantanssifestivaaleista kertovat Matit ja Maijat -tanssiryhmän toiminnanjohtaja Heljä Korja, kansantanssiryhmän Villet ja Veerat ohjaaja Aimo Hentinen ja kansantanssiyhtye Rimpparemmin taiteellinen johtaja Petri Kauppinen.

TEKSTIÄ: Matit ja Maijat on hollolalainen tanssiryhmä, jonka edustustanssijoiden keski-ikä on noin 24 vuotta. Nuorisoseurajärjestön valtakunnallisessa luokittelussa ryhmä on luokiteltu korkeimpaan eli mestaruussarjaan vuodesta 1994 alkaen. Tähän sarjaan kuuluu Suomessa vain kaksi ryhmää. Matit ja Maijat on vieraillut 16 eri maassa, viime kesänä Etelä-Unkarissa Szegedin alueella.
       Szegedin alueella järjestetään kansainvälinen
County Vandering -festivaali, jonka aikana pidetään maakunnan eri kaupungeissa ja kylissä iltakonsertteja. Ulkoilmaesitykset ovat suuria kyläjuhlia ja konsertit kahden─kolmen tunnin mittaisia. Kussakin konsertissa esiintyy yleensä ryhmiä useasta eri maasta. Tällä kertaa mukana oli suomalaisten lisäksi ryhmät Tshekistä, Virosta ja Englannista.

       ”Me vaellettiin alueella ─ kylläkin bussilla  ─  noin 600 kilometriä viikon aikana elokuun puolivälissä. Festivaali on uusi, se järjestettiin nyt toista kertaa. Festivaali-idea on jännä. County Vandering on lajissaan ihan uudentyylinen festivaali. Tavallaan se on vielä sisäänajovaiheessa", kertoo Mattien ja Maijojen toiminnanjohtaja Heljä Korja, joka on toiminut Suomi─Unkari-seuran Lahden osaston hallituksessa kymmenen vuotta.

       Unkarissa tanssiryhmää edustivat juonioriryhmä ja edustusryhmä, kaikkiaan noin 30 henkeä soittajat mukaan lukien. Junioriryhmässä suurin osa on 11─14-vuotiaita. Heille tämä oli ensimmäinen ulkomaanmatka. Edustusryhmälle Unkarin-vierailu oli jo 29:s ulkomaanmatka.
       Juniorit esittivät pääopettajan Salla Korja-Paloniemen sommittelemia koreografioita. Ohjelmisto perustui suomalaiseen perinteeseen. Edustusryhmällä oli ohjelmassa sekä Salla Korja-Paloniemen että Milla Korjan samoin kuin Helvi Jukaraisen koreografioita.
       "Unkarilaiset tykkäävät perinteisemmästä ohjelmasta. Emme vieneet festivaalille kaikkein uusinta tyyliä”, kertoo Heljä Korja.


Tanssikulttuurin lähettiläs

Hollolan nuorisoseuran kansantanssiryhmä Villet ja Veerat on perustettu vuonna 1996. Ryhmäläiset ovat syntyneet 1983─1990 ja aloittaneet kansantanssiharrastuksensa jo 3─5-vuotiaina. Ryhmään kuuluu 24 tanssijaa ja kuusi muusikkoa. Nuorisoseurassa toimii myös ryhmä Hannat ja Heikit.

       Villet ja Veerat oli ohjaajansa Aimo Hentisen kanssa ensimmäistä kertaa Unkarissa Kultaisen Simpukan kansainvälisellä kansantanssifestivaalilla kesä-heinäkuun vaihteessa. Aranykagyló nemzetközi folklórfesztivál järjestettiin Siófokissa jo kahdennetoista kerran. Festivaalin johtaja on Neisz Péter.

       Villet ja Veerat vieraili Siófokissa yhtä aikaa Suomi─Unkari-seuran Oulun osaston polkupyöräretkeläisten kanssa. Villejä ja Veeroja oli matkalla kaikkiaan 36 henkeä.

       ”Hollolassa on pitkä perinne unkarilaisen yhteistyön kuvioissa. Hollolassa opettava Gazdag Béla tunsi festivaalin johtajan. Tämmöinen vyyhti kun kietoutui yhteen, niin Neisz Péter tuli vakuuttuneeksi, että suomalainen ryhmä voisi tulla kysymykseen. Kultaisen Simpukan festivaalilla on korkeat kriteerit, mitkä viisi kansainvälistä ryhmää he vuosittain ottavat mukaan”, kertoo Aimo Hentinen.

       Suomalaisten lisäksi Siófokissa oli tänä vuonna ryhmät Italiasta, Venäjältä, Ukrainasta, Puolasta ja Kroatiasta.
       Hentisen mainitsema Gazdag Béla on aivan oma lukunsa unkarilaisen kansantanssin tunnetuksi tekemisessä Suomessa. Székesfehervárissa syntynyt ja Unkarin valtion baletti-instituutista 1988 valmistunut Gazdag toimi Suomessakin vierailleen Alba Regia kansantanssiryhmän tanssimestarina 1976─1990 ja taiteellisena johtajana 1998─2000. Suomessa hän on opettanut unkarilaisia kansantansseja rovaniemeläiselle kansantanssiryhmä Rimpparemmille vuodesta 1986 ja entisen Oulun konservatorion, nykyisen ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön tanssinopettajaopiskelijoille tuntiopettajana vuodesta 1991. Tällä hetkellä Gazdag opettaa Hollolan nuorisoseuran ryhmiä. Vuodesta 1994 lähtien hän on opettanut kansantansseja ja labanotaatiota myös Kuopion konservatoriossa ja kaudella 2000─2001 Kansallisoopperan balettikoulussa. Tämä tanssikulttuurin lähettiläs osallistui myös Kultaisen Simpukan kansantanssifestivaalille.


Tanssitaidoilla voi vietellä

 

"Unkarilaiset muistavat aina mainita sukulaissuhteemme. Sen jälkeen esiintyminen on paljon helpompaa ja yleisö avointa ottamaan vastaan ihan eri tyyppistä tanssia kuin mitä heidän omasta kulttuuristaan tulee”, kertoo Aimo Hentinen.

       ”Unkarilaisyleisö rakastaa suomalaisen tanssin askelrikkautta, joka on poikkeavaa heidän omastaan. Unkarilaisia kiinnostaa myös kuvioiden muuntelevuus suomalaisessa kansantanssissa. Erityisesti karjalainen ohjelmistomme osui yleisöön. Unkarilaiset sanovat löytävänsä suomalaisen kansantanssin karjalaisesta osiosta samoja elementtejä kuin heidän omista kansantansseistaan.”
       Suomalaista puolestaan kiehtoo unkarilaisessa kansantanssissa Hentisen mukaan tunteikas musiikki, joka menee suoraan ytimiin. Unkarilaiseen musiikkiin on helppo samastua.

       ”Meidän nuoret tykkäsivät katsoa unkarilaisia esityksiä. Ryhmät olivat taidokkaita ja koreografiat uskomattomia. Unkarilaiset käsittelevät perinnetanssia voimakkaasti laulun kautta. Niissä on mukana tarina, tosin usein aika naivistinen, mutta sitä on helppo seurata.”
       Kultaisen Simpukan festivaalin yhteisessä illanvietossa oli nuorille tanssijoille lystikäs tehtävä. Erimaalaiset nuoret menivät harjoittelemaan ohjelmistoa toistensa ryhmiin. Niinpä Jenni Hentinen Veeroista esitti unkarilaispojan parina unkarilaista kansantanssia, joka nuorukaisen tehtävänä oli opettaa hänelle. "Miestanssija vietteli tanssitaidoillaan tyttöä, ja tytön piti osata vastata liehittelyyn."
       Villet ja Veerat vierailivat esiintymässä myös vanhusten palvelutalossa. ”Siellä oli erittäin virkeitä vanhuksia. Heille esiintymisemme oli valtaisa elämys. Sanoinkin nuorille, että tämä on tämän matkan tärkein esitys."
 
 
Finnország nostaa tunnelmaa

Székesfehérvarin vanhassa kaupungissa järjestetään Unkarin kansallispäivänä 20. elokuuta Kuninkaan päivän festivaali, Királyi napok. Kansantanssiteatteri Rimpparemmi Rovaniemeltä kutsuttiin esiintymään kahdeksannen kerran järjestetylle festivaalille, johon osallistui ryhmiä 12 maasta. Kaukaisimmat vieraat tulivat Afrikasta ja Jakutiasta Siperiasta.

       Rimpparemmi aloitti toimintansa jo 1974. Vuoden 2000 alusta kansantanssiteatteri Rimpparemmi pääsi teatteri- ja orkesterilain piiriin eli päätoimiseksi ammattiyhtyeeksi. Kansantanssiteatteri Rimpparemmissä on 16 tanssijaa ja viisi muusikkoa. Tanssijat ovat joko ammattikoulutuksen saaneita tanssinopettajia tai Rimpparemmin kouluttamia kansantanssin puoliammattilaisia. Ryhmän taiteellinen johtaja on Petri Kauppinen, joka nykyisin asuu Oulun kupeessa Kempeleessä.

       ”Ohjelmassamme oli suomalaista kansantanssia aika laajalla skaalalla. Festivaalilta tuli erityispyyntö shamanistisista tansseista. Meillä olikin niistä muutama rekonstruktio: shamaanivaatteita, Lapin rumpua ja primitiivistä heilumista”, kuvailee Petri Kauppinen.
       Myös Rimpparemmin taiteellinen johtaja puhuu ”Suomi-lisästä” eli suomalaisten saamasta erityisen lämpimästä vastaanotosta. ”Siinä on heti hienoa lämpöä ja tietynlaista sympatiaa kun Finnország tulee lavalle."
       Kauppinen arvelee, että unkarilaisia kiinnostaa suomalaisessa kansantanssissa tanssijoiden välinen kontakti ja tietynlainen tasa-arvoisuus. ”Unkarihan on vahvasti mieskulttuuri tanssissa. Naiset ovat vähän niin kuin seinäruusuina. Unkarilaisissa tansseissa on aina ollut maskuliininen pointti ja vahva rytmikkyys. Miestanssijat voivat purkaa tanssiin energiaansa, että se pääsee kunnolla esille ja ulos. Itsekin olen jäänyt unkarilaisen rytmin koukkuun.”

       Parin viime vuoden aikana taiteen maisteriksi Yhdysvalloissa opiskellut Kauppinen toteaa, että kyllähän miesenergiaa saa nykyään suomalaisessakin tanssissa purkaa.

       ”Olemme tulleet ulos sellaisesta hippa-kuoresta. Unkarilainen tanssi on varmaan toiminut tässä tietynlaisena stimuloijana. Se on saanut etsimään omassa kulttuurissa sitä, minkä vuoksi miehet ovat halunneet tanssia", pohtii Kauppinen.
        "Unkarilaista tanssia ruvettiin tuomaan Suomeen 1970-luvulla ja runsaasti 1980-luvun alussa. Esimerkiksi juuri Gazdag Belan yhteistyö Suomen suuntaan alkoi 1980-luvun alussa. Sen jälkeen yksi ja toinen instanssi ja instituutio Suomessa on halunnut opetella unkarilaista tanssia."

Eeva Kauppinen

Kirjoittaja osallistui Suomi─Unkari-seuran Oulun osaston polkupyöräretkelle Bajasta Siófokiin kesä-heinäkuussa sekä matkan päätteeksi Kultaisen Simpukan -kansantanssifestivaalille Oulun kaupungin ystävyyskaupungissa Siófokissa.

(sivun alkuun)

 

Kylässä Szekszárdissa suomalaisten viinitilalla (sivun alkuun)

 

Viinitila Unkarista? Moni suomalainen Unkarin-ystävä on miettinyt, olisiko se mahdollista. Britta ja Pentti Riekki Kuusamosta eivät enää mieti. Heillä on jo. Sen hän hankkivat viitisen vuotta sitten Szekszárdista.

 

Riekit tiesivät, että Suomi-Unkari Seuran Oulun osaston pyöräretkeläisten reitti oli suunniteltu siten, että se kulkisi Szekszárdin kautta. He nimittäin kuuluvat itse – vaikka ovatkin kuusamolaisia – Oulun osastoon. Kaiken lisäksi Pentti oli osallistunut itse osaston edelliskesän pyöräretkeen, joka tehtiin Alföldin alueella Törökszentmiklosista Szegediin. Niinpä he kutsuivat tämänkesäisen ryhmän vierailemaan tilallaan.

 

Kun saavuimme Szekszárdiin, kilautimme heti Riekeille, kuten oli sovittu. Hetken kuluttua Pentti saapuikin pyöräillen maakuntamuseolle, jonka näyttelyihin olimme tutustumassa. Sieltä sitten ajoimme pitkänä letkana vain muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalle viinitilalle.

 

Britta toivotti meidät tervetulleiksi kaksikerroksisen talon pihalla ja johdatti meidät siitä talon avaraan viinikellariin. Siellä meille tarjottiin suuhun pantavaa ja palanpainikkeeksi talon omaa punaviiniä, jonka laatu oli todella hyvä.

- Unkarilaiset naapurit antavat meille suomalaisille hyviä neuvoja, miten hyvää viiniä tehdään. Juuri eilenkin sain arvokkaita ohjeita viinitynnyreiden oikeasta sijoittamisesta kellarissa, kertoi Pentti.

 

Tarjouduimme tekemään talkoita viljelyksillä, jonne päästiinkin suoraan toisen kerroksen tasanteelta. Ensiksi silmiin osuivat aprikoosi- ja persikkapuut, joiden hedelmät olivat tuolloin heinäkuun alussa melkein kypsät. Viinitarha näytti hyvin hoidetulta. Saimmekin aiheen kysyä, mitä voisimme tehdä, että viljelykset eivät ainakaan kärsisi. Talkoot muuttuivatkin mukavaksi juttuhetkeksi. Hyväntuulinen isäntä kertoi, että heillä on unkarilainen tilanhoitaja, joka pitää tilan kunnossa. Isäntäväki viettääkin toistaiseksi Unkarissa muutaman kerran vuodessa parin kolmen viikon jaksoja ja tilanhoitajalle uskotaan viljelysten hoito. Suunnitelmissa on, että joidenkin vuosien päästä Unkarissa asuttaisiin pidempiäkin jaksoja.

 

Yhtä aikaa meidän pyöräretkeläisten kanssa Riekkien luona olivat pistäytymässä torniolaiset Marjatta ja Mauri Oranen. He olivat hankkineet oman viinitilansa Szekszárdista jo kesällä 1996. Riekit kertoivat, että ilman Orasilta saamaansa tietoa ja heidän yhteyksiään he tuskin olisivat omaa tilaa hankkineet.

 

Mauri Orasen mukaan suomalaisia viinitilan omistajia on yksistään Szekszárdin alueella kolmisenkymmentä. Lähes kaikki ovat kotoisin Pohjois-Suomesta, pääosin Tornion ja Kemin alueelta. Kaikki sai alkunsa, kun aikanaan Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulussa opiskellut Attila Dobai perusti oman konsultti- ja välitysfirman ja ryhtyi välittämään viinitiloja. Kiivaimpina kausina ostajia oli jonossa. Tällä hetkellä kauppa ei kuitenkaan enää käy. Syynä on se, että Unkarin lainsäädäntö on muuttunut, eivätkä unkarilaiset saa enää myydä tiloja ulkomaalaisille.

 

Vierailun päätteeksi joimme suomalaiset kahvit. Kun seuraavana aamuna jatkoimme majapaikastamme matkaamme kohti Högyésziä, ajoimme melko läheltä Riekkien Unkarin-kotia. Kuinka ollakaan, Britta ja Pentti olivat tien varressa ja halusivat antaa vielä mukaamme tilansa erinomaista viiniä. Kiitimme lämpimästi ja matka jatkui.

 

Vikke Vänskä

 

Kirjoittaja on Suomi-Unkari Seuran Oulun osaston puheenjohtaja.

 

(sivun alkuun)

 

 

Oululaisilla  pyöräretkeilijöillä lämmin vastaanotto Siófokissa (sivun alkuun)

 

Suomi-Unkari Seuran Oulun osaston viidenteen pyöräretkeen Unkarissa osallistui kaikkiaan 17 suomalaista ja viisi unkarilaista. Retki tehtiin kesä- heinäkuun vaihteessa. Edelliskesien retkien järjestäjä Sándor Kereki oli suunnitellut perheensä kanssa mielenkiintoisen reitin, joka lähti tällä kerralla Bajasta Tonavan varrelta eteläisestä Unkarista ja kulki auringonkukkapeltojen reunustamia kyläteitä pitkin Tolnan ja Somogyn läänien alueella päätyen Balatonin rannalla sijaitsevaan Oulun ystävyyskaupunkiin Siófokiin.

 

Jo pyöräretken lähtöpisteessä Bajassa oululaisryhmään liittyi muun muassa Siófokin Unkari-Suomi Seuran puheenjohtaja Ildiko ”Ildi” Hortobágyi.

 

Bajasta Siófokiin poljimme rauhallista vauhtia. Päivittäinen ajomatka oli keskimäärin vain 40 kilometriä. Niinpä reitin varrella ehdittiin tehdä useita pysähdyksiä ja tutustua esimerkiksi suomalaisomistuksessa olevaan viinitilaan Szekszárdissa, käydä hevosajelulla Gemencin luonnonsuojelualueen metsäteillä, vierailla monissa museoissa ja kirkoissa, virkistäytyä kylpylässä Tamásissa ja pitää kiireettömiä ruokailuhetkiä. Voimia riitti myös mukaviin illanviettoihin.

 

Pyöräretken päätepisteeseen Siófokiin Ildi Hortobágyi oli miehensä Jószefin ja monien muiden ystävyysseuralaisten kanssa suunnitellut unohtumattoman kolmipäiväisen ohjelman. Jo Siófokiin tulo oli juhlava. Poliisiauto odotti meitä polkijoita kaupungin rajalla. Viimeiset viisi kilometriä taitoimme sitten poliisiauton ajaessa edellä valot katolla vilkkuen ikään kuin kyseessä olisi ollut valtiovierailu. Kaupungintalon edessä vastassa oli paikallisen ystävyysseuran väen lisäksi maakuntalehden toimittaja. Seuraavan päivän Balatoni Somogyi Hírlap –lehdessä oli sitten uutinen urheista suomalaisista, jotka olivat saapuneet pyöräilemällä unkarilaiseen ystävyyskaupunkiinsa. Jo muutamaa päivää aikaisemmin Szekszárdissa ilmestyvä Tolnai  Népújság oli julkaissut etusivullaan uutisen pyöräretkestämme.

 

Siófokilaiset Suomi –seuran jäsenet ottivat meidät huostaansa kaupungintalon edessä pidetyn lyhyen vastaanottoseremonian jälkeen ja osoittivat kodeissaan ikimuistettavaa vieraanvaraisuutta. He tarjosivat unkarilaisen keittiön herkullisia makuelämyksiä ja esittelivät meille kotikaupunkinsa nähtävyyksiä. Tutuiksi tulivat esimerkiksi Balatonin rannat, Imre Kálmanin museo ja Oulu-puistossa sijaitseva evankelis-luterilainen kirkko. Oulun tuomiokirkkoseurakunta on lahjoittanut tähän Imre Makoveczin suunnittelemaan ja vuonna 1990 valmistuneeseen kirkkoon rakennusmateriaalina käytetyn puun. Myös Siófokin kaupunki osoitti vieraanvaraisuutta järjestämällä vastaanoton kaupungintalolle.

 

Siófokin ystävyysseura järjesti koko päivän kestäneen laivaretken Balatonfürediin ja Tihanyyn. Laivamatkalla kävi ilmi, että osa laivan henkilökuntaan kuuluvista oli osallistunut joitakin vuosia aikaisemmin melontaretkeen, joka oli alkanut Unkarista ja päätynyt Ouluun. Laivamatkalla kerrottiin myös Balatonin huolestuttavasta tilasta. Vedenpinta oli huomattavan matalalla ja tilanteeseen ei uskottu olevan tulossa muutosta.

 

Kun olimme tehneet kävelyretken Balatonin vanhimmassa kylpyläkeskuksessa Balatonfüredissä ja tutustuneet muun muassa unkarilaisten nobelistien muistomerkkeihin, matkaa jatkettiin Tihanyyn.  Siellä kävelimme niemimaan korkeimmalle paikalle ihastelemaan Balatonille avautuvia kauniita maisemia ja tutustumaan 1000-luvulla rakennettuun Tihanyin apottikunnan kirkkoon.  

 

Pitihän Balatoniin päästä uimaankin! Niinpä alas rantaan palattuamme pulahdimme veteen. Uinnin jälkeen lángosit tekivät hyvin kauppansa.

 

Lähtöä edeltäneenä iltana pidettiin epävirallinen Siófokin ja Oulun ystävyyskaupunkisuhteen 25-vuotisjuhla. Lämminhenkisessä juhlassa muisteltiin ystävyyskaupunkisuhteen alkuvaiheita ja ystävyysseurojen yhteistyön käynnistymistä ja kehittymistä. Juhlan päätteeksi suomalaiset esittivät sikermän suomalaisia kansanlauluja. Virallinen ystävyyskaupunkijuhla pidettiin Siófokissa lokakuun lopulla ystävyyskaupunkikokouksen yhteydessä. Oulusta siihen osallistui kaupunginjohtaja Kari Nenosen johtama kuusihenkinen valtuuskunta.

 

Oululaisten ensi kesän pyöräretken suunnittelu on jo käynnistynyt. Suunnitteilla on myös pyöräretki Suomessa. Siihen osallistuisivat ainakin Sándor Kereki ja hänen kanssaan meidän oululaisten pyöräretkien suunnittelusta ja järjestelyistä vastanneet Sándorin sukulaiset ja ystävät.

 

 

Vikke Vänskä

 

Kirjoittaja on Suomi-Unkari Seuran Oulun osaston puheenjohtaja.